Vitsaintie vikkelöitti kummasti kukkain kuljetusta. Tienteko ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertaista.

Se oli sitten semmoinen urakka, että sinne sai tien, Vitsaintien nimittäin. Pari talvea oli vissiin, ettei autolla päässyt. Sitten päätettiin, että Vitsaintie tehdään sellaiseen kuntoon, kun valtiolle tarjotaan sitä, ettei tarvitse kyläläisten enää kunnostaa. Oli monta mieltä kuin miestäkin siitä tiestä. Toiset sanoivat, että ihmeessä älkää menkö tietä tekemään, eihän sitä muut kuin tikkalalaiset aja, te teette niille tien! Ei nyt ole kukaan sanonut, että mitä tuokin tuli tehtyä.
        Se ei mennyt ensimmäisellä kerralla vielä läpi, kun sitä tarjottiin valtiolle, siihen piti kaivaa ojat. Siellä oli sitten kaksi miestä koko kesän töissä ja kaivoi ne ojat. Osuuspankki lupasi lainan, kun valtionavustukset tulivat jälkeenpäin, mutta tienhoitokunnan jäsenet eivät uskaltaneet panna nimeänsä lainapaperiin. He olivat niin varovaisia. Meidän nimiin otettiin se laina, millä sai työpalkat maksettua ja muuta. Valtionavustukset tulevat vasta vuosien perästä, ne eivät tule kesken työn. Silloin oli, että kun tulee valmis, niin tulevat avustukset.
        Kun muistaa, minkälainen kärrypolku se oli! Meillä oli jeeppi silloin, ja kun oli tuisku talvella, niin sai yötä päivää ajaa jeepillä, että se kesti auki, kun ei silloin ollut lumilinkoja eikä mitään. Eikä ollut, kun tietä teki, ei ollut kuormakauhoja, ne piti lapiolla mättää, hiekkakuormat ja sellaiset. Joskus auto tuli, eikä ketään mättäjiä tullut. Meiltä läksi sitten joka iikka puutarhalta.
(Sirkka)

Vuosien saatossa tekniikka kehittyi, ja se vaikutti puutarhatyöhönkin.

Kasteluletku oli vissiin ensimmäinen keksintö kastelukannun jälkeen,
mutta sitten tekniikka kehittyi kauheasti: luukut aukesivat, ja tuli
lannoitesekoittajat ja automaattisesti suihkutti ruusujakin ylhäältä
suihkutus. Mutta kyllä kasteluletku oli kuitenkin vielä hyvin
tarpeellinen, kun esimerkiksi joulutähti on niin yksilöllinen, että sitä ei
pystynyt suihkuttamaan, eikä se tykännyt altakastelusta, mutta sitä
syksyllä tarvitsi aika vähän kastella, että siinä mielessä se ei ollut iso
ongelma. Se letkulla kasteltiin jatkuvasti, mutta eihän letkukastelu
mitään rankkaa hommaa ole. Samoiten kasvinsuojeluun tulivat
isot kasvinsuojeluruiskut, jotka kävivät sähköllä. Kyllä siinä paljon
tekniikka kehittyi, lämmityksessäkin ja muussa.
(Sirkka)

Tekniikan kehittyminen vaikutti. Kastelulaitekin toimi napista
painamalla ja tuuletusluukut aukesivat koneellisesti, mutta niitä
tahtoi aina silloin tällöin särkyä.
        Krysanteemi kun pienenä istutettiin maahan, niin poltettiin
loistelamppuja päällä, sitten kun ne olivat kasvaneet tarpeeksi, niin
valot pois ja mustan muovin alle pimeään. Koko huone meni pimeäksi
automaatista vetämällä. Kun laittoi päälle, niin tulivat pimennykset.
Kesällä huoneissa oli mahdottoman kuuma. Peltolaan päin olevassa
huoneessa oli kokonaan ruusua, ja siihen vedettiin valkoiset verhot,
jotka olivat toisessa huoneessa krysanteemin takia mustat, että se
pimensi samalla. Valkoiset oli sen takia, ettei päivä paista ja ettei
ruusuista pala lehdet. Se piti viileänä. Se huone oli paljon muita
viileämpi.
        Tekniikan kehittyessä asiat oppi tekemään nopeammin. Ensi
alussa kaaretkin tehtiin kotona, Tikkalan Soini hitsasi raudat yhteen,
ja niistä tekivät kaaret. Myöhemmin oli tehtaalta tulleet ostokaaret.
Sen kun nostelivat pystyyn. Viimeisessä huoneessa oli ostokaaret.
Aikaisemmin oli puupokat, mutta sitten tulivat alumiinipokat, jotka
olivat paljon joutuisammat laitella ja niitä ei tarvinnut veistellä, ne
sattuivat hyvin. Aina se paremmaksi meni.
(Aarre)

Kun Tikkalat keksivät hankkia alumiinihuoneet, oli se silloin uusinta uutta.
”Uusia rakennelmia kokeillaan” -alaotsikolla kuvailee Etelä-Saimaa (11.8.1967) alumiinin ihmeitä: ”Parhaillaan on rakenteilla uusi kasvihuone, jossa kokeillaan kotimaisen alumiinin käyttöä huoneen kehyksinä. Alumiinikehykset ovat jo paikoillaan sekä kasvit istutettu ja pian päästään huoneen lasitustyöhön. Alumiinin etuina mainitsee Tikkala sen ettei sitä tarvitse maalata eikä se myöskään pääse kiertymään kuten puu.”
        Puutarhauutiset (19.9.1968) jatkaa: ”Mielenkiintoisinta Tikkalan Puutarhassa oli kotimainen 20 x 50 m suuruinen alumiinihuone, joka valmistui runsas vuosi sitten. Se on, kuten Tikkalan muutkin kasvihuoneet ja ryhmähuoneet, rakennettu Kauppapuutarhaliiton teknillisen osaston piirustusten mukaan. Huoneessa viljellään neilikkaa.”

Samaisen lehden mukaan puutarhan automatisointi oli jo tuolloin viety pitkälle. Lämmitys toimi termostaatilla, kastelussa käytettiin moderneja laitteita ja myös kyseisen alumiinihuoneen tuuletuslaitteet toimivat termostaattiohjauksella. Huone oli valmistuessaan Suomen suurin vapaastikantava kasvihuone. Siinä yhdistyivät blokkihuoneiden hyvät lämpöolosuhteet ja yksittäishuoneen valoisuus.
       
Maaseudun tulevaisuus (5.4.1957) kertoo, että ”Kauppapuutarhuri Tikkalalla on myös ajanmukainen kukkien jäähdyttämö, jolla on ratkaiseva merkitys laatukukkien viljelyssä”.

Aluksi kasvihuoneiden lämmitys sujui puilla. Myöhemmin siirryttiin öljyyn; pakkasen kiristyessä 30 miinusasteeseen sitä saattoi kulua viisikin tonnia vuorokaudessa. Vuonna 1982 öljyä sekä hake- ja turvelämmitystä alettiin käyttää rinnakkain. Lämmityksestä muodostui vaativimpia asioita kauppapuutarhan pidossa.

Kyllä se tuntui välillä rankallekin. Lämmityshomma oli kaikkein
vaativinta. Palavatko polttimet, vai eivätkö ne pala.
(Aarre)

Sinne ei ole saanut maakaasua milloinkaan,
raskaspolttoöljylämmittäminen, voi voi kun se on hankalaa. Monta
pakkasyötä siellä on tullut maattua mahallaan polttimen päällä ja
putsattua suuttimia.
(Sirkka)

Uusi lämpölaitos oli kotimaista tekoa ja käytti kotimaista polttoainetta – turvetta ja haketta sekä niiden seosta. Laitoksen teho oli 1,5 megawattia. Talviaikaan, kun pakkasta oli 10–15 astetta, lämpölaitos kulutti haketta noin 40 kuutiometriä. Vuodessa hakkeen ja turpeen määrä oli siis useita tuhansia kuutiometrejä. Säästö pelkkään öljylämmitykseen verrattuna oli huomattava. Laitoksen toiminta ei kuitenkaan ollut ongelmatonta: hake kulki useimmiten helposti, mutta turpeen kanssa oli hankaluuksia.

Varsinkaan loppuaikoina lämmitystyö ei ollut helppoa.

Sirkka lähti Japaniin ja pyysi minua tuuraamaan neljäksi viikoksi. Öljyt olivat vaihtuneet juuri silloin, ja öljy oli kuin vaseliinia, se jäykistyi eikä mennyt mistään läpi. Vennon Aimon kanssa sitä hoidettiin yöt ja päivät, en käynyt joka yö kotonakaan. Sitten ne saatiin palamaan, mutta eivät olleet kunnolliset vieläkään. Joku oli käynyt Joensuusta asti polttimia huoltamassa, ja hän ei muistanut sanoa, että älkää tokottako sitä öljyä, silloin se jäykistyy. Mutta eihän siitä olisi mitään tullut kuitenkaan, kun ei sitä parempaa enää saanut, se oli samaa kuitenkin. Jollei olisi kevytöljyllä polttanut: se meni kyllä hyvin. Aimon kanssa vaihdettiin kevytöljyyn, kun sitä oli vielä 20 000 litraa varastossa.
(Aarre)

Tikkalan Puutarha oli Suomen edelläkävijöitä joulutähden kasvatusmenetelmien kehittelyssä. Tanskalaiset puutarhurit omaksuivat heidän ideansa ennen muita suomalaisia puutarhoja.

Siinä vaiheessa, kun maanviljelykseen keksittiin korrenlyhentävät myrkyt, meiltä tuli oma konsepti kukanviljelykseen. Myrkkyä käyttämällä kukasta lyhenivät varret samalla tavoin kuin viljasta, mutta sillä ikävällä seurauksella, että joulutähti kukki vain yhden kukan. Minusta se oli väärin. Esitin vaimolleni ajatukseni kokeilla uutta systeemiä. Elokuussa on se aika, jolloin Keski-Euroopan ja Suomen valo-olosuhteet vaihtavat vuoroa. Meillä on elokuussa valoisaa, Euroopassa taas pimeää. Selvisi, että Keski-Euroopan valomäärällä elokuussa maahanpistetyt istukkaat kasvoivat neljä, jopa viisikin kukkaversoa. Mutta sillä vaikutuksella, että nämä kukat kukkivat jo kuukautta ennen joulua ja olisivat olleet jouluna liian vanhoja. Tarvittiin systeemin vaihdosta. Aloimme jarruttaa niiden kasvuaikaa. Oli kuitenkin päätetty – toisaalla – että lämpöä ei saanut laskea alle 18 asteen. Kukan paleltumisaste oli viisi astetta. Ajattelin, että väli (18-5 astetta) olisi liian pitkä. Rupesimme pitämään kuukauden verran kasvustoa 13 asteessa. Tämä onnistui. Huomattava osa kasvoi monikukkaisiksi. Oli kolme-neljäkukkaisia, jopa viisikukkaisia. Olihan sillä huomattavasti parempi markkina-arvo yksikukkaiseen verrattuna.
        Muutamia vuosia olimme keksinnöllämme etuajassa muihin verrattuna markkinoilla. Sitten keksittiin sähkövalon merkitys kukintojen ajoittumiseen. Sähkövalolla korvattiin pimeä vuodenaika. Meidän kasvihuoneeseemme uusi valokasvatussysteemi olisi maksanut satatuhatta markkaa sekä sähkövirran kulutus alkuinvestoinnin päälle. Sanoin tarjoajille, että ”ei kiitos”, me käytämme vanhaa menetelmää. Monet kehottivat vaihtamaan valokasvatukseen ja huomauttivat minulle, että et sitä vanhaa menetelmää enää monta vuotta käytä. Me käytimme sitä, eikä kertaakaan epäonnistuttu!
(Mauri)

Mainio keksintö oli myös neilikoiden keräilyvaunut, jotka siirtyivät putkirataa pitkin kasvihuoneen kaikkiin osiin. Kukkien kerääjän ei siis tarvinnut pitää kukkia käsissään, ja hän pystyi suorittamaan ensimmäisen lajittelun jo keräysvaiheessa. Laite oli ensimmäinen koko Suomessa. Sen kehittivät Mauri ja Soini yhteistyönä.